Rahapelaamisen historia Suomessa

Rahapelaamisen historia Suomessa on pitkä ja monivaiheinen
Robson90 / Shutterstock.com

Rahapelaamisen historia Suomessa on pitkä ja monipuolinen, sillä rahapelit ovat kuuluneet suomalaiseen yhteiskuntaan jo vuosisatojen ajan. Sen virallinen ja järjestäytynyt muoto alkoi kehittyä 1900-luvun alussa, mutta rahapelejä on varmasti pelattu jo satoja vuosia aiemmin.

Perinteisesti suosituimpia rahapelejä Suomessa ovat olleet kolikkoautomaatit ja -pelit, pokeri eri muodoissaan sekä raaputusarvat ja lotto.

Elämme parhaillaan jännittäviä aikoja, sillä Suomi on siirtymässä rahapelien lisenssimalliin. Se on yksi suurimmista muutoksista koko rahapelaamisen historiassa Suomessa – tässä mielessä tulevaisuus vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Järjestäytynyt rahapelaaminen käynnistyi 1900-luvun puolivälissä

Ensimmäiset rahapelit Suomessa olivat yksityisten tahojen järjestämiä ja luonteeltaan hyvin paikallisia. Erilaiset arvat ja onnenpyörät olivat suosittuja erilaisten tapahtumien aikaan, mutta rahapelejä ei pelattu kansallisella tasolla.

Yksi ensimmäisiä rahapelejä Suomessa oli 1920-luvulla Italiasta tullut Bajazzo, joka säilytti asemansa suosittuna rahapelinä useiden vuosikymmenten ajan. Pajatsojen rinnalle ilmestyivät myöhemmin 1960-luvulla hedelmäpelit, joita pelataan kaupoissa ja huoltoasemilla vielä tänäkin päivänä.

Pelikoneet baareihin ja kioskeihin

Vuonna 1938 perustettiin Raha-automaattiyhdistys, joka otti valvontaansa raha-automaattien pelaamisen. RAY:n pelikoneet ilmestyivät baareihin ja kioskeihin, ja niistä tulikin nopeasti osa suomalaista arkea.

Tämä oli poikkeuksellista koko maailmassa. Yleensä rahapelien sijoittelua on säädelty vahvasti, minkä takia monessa muussa maassa ne on sijoitetut erillisiin pelihalleihin. Suomessa kolikkopelejä on voinut pelata kaupoissa ja huoltoasemilla. Tämä rahapelikoneiden arkipäiväisyys on varmasti yksi syy siihen, miksi suomalaiset myös pelaavat niitä paljon.

Tuottojen ohjaus yhteiskunnallisesti yleishyödyllisiin tarkoituksiin alkoi 1940-luvulla

Muutamaa vuotta myöhemmin eli vuonna 1940 Veikkaus sai alkunsa. Sen tarkoituksena oli tarjota rahapelejä suomalaisille ja ohjata tuotot suoraan yhteiskunnallisesti hyödyllisiin tarkoituksiin. Näin syntyi Suomen rahapelijärjestelmän monopoli, joka on ollut voimissaan melkein 90 vuotta.

Ensimmäisiä Veikkauksen järjestämiä rahapelejä oli Vakioveikkaus, jota on pelattu vuodesta 1940 lähtien. Toista klassikkoa eli Lottoa se alkoi järjestämään vuonna 1970.

Perinteisesti Veikkauksen ja RAYn tuottamilla tuloilla on tuettu sosiaali- ja terveysalan järjestöjä, urheilua ja kulttuuria. Niillä on pyritty kehittämään suomalaista yhteiskuntaa sijoittamalla rahapeleistä saadut tuotot yleishyödyllisiin organisaatioihin.

Internet muokkaa rahapelaamista lopullisesti

Veikkauksen huomassa rahapelien pelaaminen Suomessa oli pitkään hyvin samanlaista. Suurin osa pelaamisesta tapahtui fyysisillä kolikkopeleillä, ostamalla raaputusarpoja tai tekemällä rivin lottoa. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua nopeasti vuosituhannen vaihteessa, kun internet astui mukaan kuvioihin.

2000-luvun alussa rahapelaaminen siirtyi yhä enemmän verkkoon. Samalla pelaaminen kansainvälistyi, tapahtuen yhä enemmän ulkomaisilla nettikasinoilla.

Tämä siitäkin huolimatta, että Veikkaus toi markkinoille omat nettikasinopalvelunsa. Sen toimintaa rajoitti kuitenkin Suomen lainsäädäntö, joka ei sallinut esimerkiksi bonusten tarjoamista pelaajille. Siksi ulkomaiset nettikasinot alkoivat houkutella suomalaisia pelaajia: paremmat bonukset ja palautusprosentit muuttivat suomalaisten rahapelaamista merkittävästi.

Nettipokerin läpimurto tapahtui samaan syssyyn

Samalla myös nettipokerista tuli suuri ilmiö Suomessa. Televisioon ilmestyi Texas Hold’emiin keskittyneitä ohjelmia ja suomalaiset innostuivat pelistä todenteolla. Samalla monet suomalaiset pokerinpelaajat pärjäsivät kansainvälisissä turnauksissa ja voittivat suuria potteja – Patrik Antonius ja Ilari Sahamies etunenässä.

Samanlainen trendi on jatkunut koko 2000-luvun. Suomalaiset pelaavat edelleen väkilukuun verrattuna suhteellisen paljon, mutta pelaamisen tapa on muuttunut. Nykyään suurin osa pelaamisesta tapahtuu verkossa, mikä on aiheuttanut etenkin Veikkaukselle omat murheensa.

Veikkauksen monopoli lopetetaan – lisenssimalli ja tulevaisuus

Vuonna 2017 Veikkaus, RAY ja Fintoto yhdistyivät yhdeksi yhtiöksi nimeltä Veikkaus Oy. Sen jälkeen kaikki valtion rahapelit Suomessa olivat saman katon alla. Rahapelimarkkinat olivat kuitenkin suuressa murroksessa ja monopolimalli murtumassa.

Koko 2000-luvun ajan trendinä on ollut, että suomalaisten rahapeliyhtiöiden prosentuaalinen osuus markkinoilla on pienentynyt. Toisin sanoen suomalaiset pelaavat kasvavissa määrin ulkomaisilla nettikasinoilla, eikä Veikkaus ole enää kyennyt keräämään tuloja entiseen malliin.

Tämän vuoksi Suomessa yhä useammat alkoivat puhumaan lisenssijärjestelmän puolesta. Monissa muissa Pohjoimaissa oli siirrytty lisenssijärjestelmään jo aiemmin – vaihtelevin tuloksin.

Suomalainen rahapelimonopoli päättyy vuoteen 2027 mennessä

Suomessa päätettiin viimein vuonna 2024, että Suomikin luopuisi monopolijärjestelmästä vuoteen 2027 mennessä. Tämä on merkittävä muutos rahapelaamisen kannalta, sillä tulevaisuudessa myös ulkomaiset peliyhtiöt saavat markkinoida suomalaisille rahapelejä netissä.

Rahapelaamisen historia Suomessa on tämän takia taitekohdassa – näin suurta muutosta rahapelaamisessa ei ole tapahtunut sitten internetin kehittämisen ja Veikkauksen perustamisen.

Lähteet:

  1. Lisenssijarjestelmaan siirtyminen ei ole hopealuoti (kkv.fi)